Ota yhteyttä
Solidea on pitkänlinjan rekrytointitoimisto, jonka toimintaa ohjaa vahva arvopohja. Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat hyödyllisyys, tehokkuus ja luotettavuus. Olemme kotimainen perheyritys, joka on toiminut yli kaksikymmentä vuotta.
Rekrytointikonsulttimme palvelevat teitä aina henkilökohtaisesti pyrkimyksenään tehdä tavallista parempia rekrytointeja sekä tuloksellisia konsultointeja.
Rekrytointikonsulttimme toimivat apunanne myös työelämän haasteissa, työnhaun ohjauksessa sekä esimerkiksi tiimin muodostamisessa, kehittämisessä sekä vahvistamisessa. Käytämme yksinoikeudella modernia tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa Identity Compass ®-profilointia apunamme niin rekrytoinneissa kuin eri kompassipalveluissamme.

Timo Katajamaa
toimitusjohtaja
Timon vastuulla on yrityksen nokkamiehenä toimimisen lisäksi myynti, uusasiakashankinta, sidosryhmäyhteistyö, rekrytoinnit sekä johdon konsultoinnit. Lisäksi Timo tekee Identity Compass ®-profilointeja ja -kompasseja.
”Vuodet alalla ja tuhannet ja taas tuhannet kohtaamiset, kanssakäymiset ja toki tehdyt profiloinnit ovat vahvistaneet minusta rehellisesti sanoen melko hyvän ihmistuntijan. Havannoin ja aistin ihmisiä alati ja kaikkialla ja koen, että omaan kyvyn muodostaa todenperäisen kuvan ihmisen aidosta sisimmästä melko helposti.”

Reino Suonsilta
rekrytointikonsultti
Reino on pitkänlinjan konsultti, jolla on vuosikymmenien kokemus eri toimialoilta konsultoinneista sekä rekrytoinneista. Reinon ehdottomia vahvuuksia ovat rautainen ammattitaito, pitkä kokemus ja laajakatseisuus. Reino hoitaa rekrytointitoimeksiantoja sekä johdon konsultointia.
”Rekrytointikonsultin tehtävä on upea! Saan olla lähellä asiakasta ja työnhakijaa. Saan mahtavan roolin olla lähellä rekrytointia ja toisaalta taas työnhakijaa, joka hakee uralleen uutta suuntaa. Tehtäväni on tukea molempia tahoja parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Tämä tuo vastuuta, mutta on todella antoisaa.”

Tuula Mikkola
rekrytointikonsultti, aluepäällikkö, Pohjois-Suomi
Tuula on lämmin ja jämäkkä ammattilainen, jonka työhyvinvoinnin merkityksen ymmärrys on omaa luokkaansa. Tuula on ulosanniltaan äärimmäisen selkeä ja helposti lähestyttävä. Hänen ammattitaitonsa on omaa luokkaansa ja Tuula on kuin kotonaan ihmisten keskellä.
”Työssäni on parasta, kun saan olla mukana yritysten onnistumisissa ja kasvutarinoissa. Ihmisten kohtaamiset ovat ehdoton kerma kakun päällä. Nautin kun saan nähdä, kun ihminen löytää hänelle hyvän työpaikan. Oikea ihminen oikeassa työssä näkyy, kuuluu ja tuntuu.”

Satu Turunen
rekrytointikonsultti, Uusimaa
Satu on sydämellinen konsultti, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Lämpimällä, mutta raudanlujalla ammattilaisen otteella Satu luotsaa työyhteisöjä kohti parempaa tiimipeliä ja luotsaa rekrytointeja helläkätisesti, mutta ehdottoman jämäkästi.
”Oma viitekehykseni on ratkaisukeskeisyys ja olen sydämeltäni ja mieleltäni ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sen voimaan luottava ryhmätyöntekijä. Asenteeni on positiivinen ja luonteeltani olen energinen, kurinalainen ja sopeudun nopeasti muuttuviin tilanteisiin.”

Timo Kasper
rekrytointikonsultti, Uusimaa
- 050 541 0525
- [javascript protected email address]
Timo on numeronikkari ja äärimmäisen älykäs analyytikko, joka tarkastelee ja tutkailee ihmisiä ja tehtäviä laaja-alaisesti ja vankkumattomalla ammattitaidolla. Timolla on laaja teollisuuden- ja asiantuntija-alan kokemus ja näkemys. Rempseä ja puhelias Timo on helposti lähestyttävä niin haastateltaville kuin asiakasyrityksille.
”Onnistuneeksi rekrytointiprosessia voi mielestäni tituleerata, kun työnantajan ja työnhakijan odotukset täyttyvät ja voidaan yhteisesti todeta, että työntekijälle löytyi tavallista parempi työpaikka ja työlle tavallista parempi tekijä. Meillä on huippuunsa viritetty prosessi, jota noudattelemalla päästään lähes poikkeuksetta hyvään lopputulokseen.”


Jaana Katajamaa
Hallinto
- 040 5230 991
- [javascript protected email address]
Postiosoite
Karhunevantie 11
00890 Helsinki
Laskutustiedot/ Verkkolaskut
Operaattori / Verkkolaskuosoite / OVT-tunnus
Apix Messaging Oy: (003723327487) / 003710298680 / 003710298680
Osuuspankki: OKOYFIHH / 003710298680 / 00371029868