Blogi : Toimitusjohtajan rekrytointi
Kun vetäminen alkaa painaa
1. Seinä tulee vastaan
Olen vetänyt tätä yritystä käytännössä lähes koko elämäni. Rakentanut, korjannut, neuvotellut, sovitellut, myynyt ja kantanut vastuun. Ja jossain vaiheessa sitä huomaa, että vaikka yritys sinänsä toimii, minä en enää jaksa samalla tavalla kuin ennen.
Toimitusjohtajan rekrytointi oli mielessä pitkään, mutta se jäi aina “ensi kuuhun” tai ”Ensi vuoteen”. Yritin kyllä itse: kyselin verkostoista, juttelin parin potentiaalisen kanssa, tein listoja vaatimuksista ja siitä millainen ihmisen pitäisi olla. Mutta mitä pidemmälle menin, sitä varmemmaksi tuli yksi asia: en löytänyt oikeaa. Joko osaaminen oli väärää, arvot eivät osuneet, tai tuntui että kukaan ei oikeasti ymmärtänyt tätä toimialaa ja meidän yrityksen vaihetta — missä samaan aikaan pitää suojella olemassa olevaa ja rakentaa uutta.
2. Vastuu, pelko ja väsymys
Se tunne on erikoinen sekoitus vastuuta ja syyllisyyttä. Vastuuta siitä, että jos minä en jaksa, koko laiva alkaa keikkua. Ja syyllisyyttä siitä, että edes ajattelen siirtymistä sivummalle — kuin olisin luovuttamassa.
Samaan aikaan on jatkuva huoli: “Entä jos valitsen väärin?” Toimitusjohtaja ei ole mikään tavallinen rekrytointi. Se on päätös, joka vaikuttaa kulttuuriin, asiakkaisiin, henkilöstön turvallisuuden tunteeseen ja omaan elämänrauhaan. Kun väsyttää, pelko väärästä päätöksestä tuntuu vielä isommalta.
3. Päivä täynnä tulipaloja
Aamu alkaa sillä, että avaan puhelimen liian aikaisin. Yöllä tulleita viestejä, joku asiakas kyselee, henkilöstöön liittyvä asia, laskutuksen yksityiskohta, toimitusketjun pieni mutta kiireinen ongelma. Päivä täyttyy “päivän politiikasta” — jatkuvasta tulipalojen sammuttamisesta.
Ja pahinta on, että samaan aikaan tiedän, että minun pitäisi olla tekemässä niitä asioita, joilla yritys kehittyy: suuntaa, rakennetta, kasvun edellytyksiä. Mutta energia menee siihen, että pidän arjen kasassa. Illalla huomaan, etten oikeastaan saanut mitään isoa eteenpäin, vaikka tein töitä koko päivän.
4. “Kaikki on minusta kiinni”
Ulospäin minut nähdään “vahvana yrittäjänä”, joka kyllä hoitaa. Se on imartelevaa, mutta samalla se on ansa: kun muut ajattelevat että pärjään, minun on vaikea myöntää ääneen että väsyttää. Oma arvostuskin alkaa kääntyä itseä vastaan. Kun ennen olin ylpeä siitä, että selviän kaikesta, nyt siitä tulee mittari, jota vastaan en enää aina aina pärjää.
Aloin myös miettiä, ettei yritys saa olla kiinni vain minussa. Jos toimitusjohtaja puuttuu, yritys on minun jatkeeni. Ja se ei ole enää terve malli — ei yritykselle eikä minulle.
Puhelu, joka muutti suunnan
Sitten Timo soitti. Ei painostanut, ei myynyt tyhjää, vaan kysyi oikeat kysymykset: missä vaiheessa yritys on, mitä minä oikeasti haluan, ja mitä en halua. Silloin tajusin, että olen pyörittänyt tätä ajatusta yksin liian kauan.
Me päätettiin tehdä rekrytointi anonyymisti. Se oli tässä kohtaa ainoa järkevä tapa: en halunnut, että henkilöstö, asiakkaat tai palveluntarjoajat alkavat hermoilla tai tulkita tilannetta väärin. Anonymiteetti toi rauhan ja työskentelytilan — ja rehellisesti sanottuna myös minulle suojaa, jotta sain tehdä päätöksen ilman ulkopuolista meteliä.
Tässä yrityksen elinkaaren vaiheessa Identity Compassilla oli lopulta iso merkitys: se ei ollut pelkkää CV:n ja kokemuksen tuijottamista, vaan oikean henkilön tunnistamista kokonaisuutena. Sellaisen, joka sopii tähän meidän todellisuuteen: ihmisiin, tekemisen rytmiin, arvoihin ja siihen vastuuseen, mitä tämä rooli vaatii.
Timon ammattimaisuus näkyi koko ajan. Pitkä kokemus ei näy puheissa vaan siinä, miten prosessi pysyy kasassa, miten ehdokkaat kohdataan, miten päätöksenteko tehdään helpommaksi — ja miten se “oikea” osataan kaivaa esiin silloinkin, kun itse alkaa olla jo väsynyt.
Kun yritys hengittää ilman minua
1. Rooli selkeytyi
Puoli vuotta rekrytoinnista, ja tilanne näyttää hyvältä. Yritys ei ole pysähtynyt — päinvastoin. Toiminta on kehittynyt, ja on jo nähtävissä kannattavaa kasvua. Se on tärkeä sana: ei vain kasvua, vaan kannattavaa.
Minun oma roolini on muuttunut. Olen pystynyt siirtymään sivuun päivän politiikasta. En ole poissa, mutta en ole myöskään kaiken keskipiste. Se on iso muutos ihmiselle, joka on ollut vuosikymmeniä se, joka viime kädessä ratkaisee kaiken.
2. Helpotus ja rauha
Tunnen helpotusta. Ja yllättävän paljon rauhaa. Kun oikea ihminen on paikallaan, yritys tuntuu taas hallittavalta kokonaisuudelta eikä jatkuvalta selviytymiseltä.
Tunnen myös pientä katumusta — mutta hyvällä tavalla. Ajattelen usein: tämä olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. Olisin säästänyt itseäni, ja olisin todennäköisesti vienyt yritystä eteenpäin nopeammin.
3. Arki ilman jatkuvaa säätöä
Aamulla en ensimmäiseksi tarkista, mitä kriisejä on yön aikana syntynyt. Minulla on aikaa katsoa kokonaisuutta: mihin suuntaan mennään, mitkä ovat riskit ja mahdollisuudet, ja missä voin olla hyödyksi ilman että sotken operatiivista tekemistä.
Arki pyörii, päätöksiä tehdään, ihmiset tietävät kenen puoleen kääntyä. Ja mikä parasta: minun ei tarvitse olla se ainoa “solmukohta”, jonka kautta kaikki kulkee. Yrityksessä on nyt selkeämpi rakenne ja johtaminen näkyy arjessa.
4. Arvostus muuttui: omissa ja muiden silmissä
Oma itsearvostus on muuttunut. En enää mittaa itseäni sillä, kuinka monta asiaa ehdin sammuttaa päivässä. Mittaan sillä, että uskalsin tehdä ison päätöksen ja rakentaa yritykselle jatkuvuutta.
Uskon myös, että ympäristö arvostaa tätä enemmän kuin olin kuvitellut. Kun yrityksessä on selkeä toimitusjohtaja ja suunta, se lisää luottamusta: henkilöstö näkee, että tulevaisuus on suunniteltu, ja asiakkaat näkevät, että tekeminen ei ole yhden ihmisen varassa.
Ja vaikka en voi vieläkään julkistaa yrityksen nimeä anonymiteetin vuoksi — juuri siksi, ettei kukaan olisi tullut levottomaksi — voin sanoa tämän: rekrytointi tehtiin oikein. Timo rekrytoijana oli ammattilainen, ja se näkyy siinä, missä ollaan nyt.
Jos voisin sanoa yhden asian menneelle itselleni, se olisi: älä odota väsymiseen asti.
Tee se ajoissa.
– Yrittäjä vuosimallia 1960
