Blogi : Vaikeat esimiestilanteet

solidea_blogi_esimiestilanteet

Esimies huomaa tehneensä virherekrytoinnin, ja hyvä ihminen on väärässä tehtävässä. Alaiset riitelevät keskenään. Toistuvia perjantain ja maanantain poissaoloja. Alaisena toimiva henkilö ei ota puheeksi asioita tiimissään. Mikä estää? Ja entä minä, otanko minä puheeksi tarpeen tullen – ja miten? Vaikea tilanne, ja kenelle vaikea?

Parhaimmillaan esimiestyö on tekemisen organisointia ja ihmisten johtamista toivottuun suuntaan hyvässä hengessä kehittämisen ja kehittymisen ilmapiirissä. Ja samalla muuttuvassa maailmassa, erilaisten ihmisten ja organisaatioiden kohdatessa ollaan myötävirran lisäksi usein myös aallokoiden ja virtojen risteyskohdissa. Monien mielestä esimiestyö on loistava mahdollisuus paitsi kehittää, myös kehittyä itse. Mukavuusalueella toimiminen, se on helppoa, mutta epämukavuusalueella, siellä tapahtuu parhaimmillaan uusien asioiden oppiminen samalla kun mukavuusalue laajenee. Aivan kuten fyysisessä harjoittelussa. Mutta opinko, jaksanko ja uskallanko asettaa itseni alttiiksi?

Entä jos putoan kuoppaan?

Ok. Haluan toimia tilanteessa viisaasti – mitä ajatella, tehdä, sanoa?
Me ihmiset luemme toisia ihmisiä usein omien uskomuksiemme kautta eli ajattelemme, että jos minä käyttäytyisin tuolla tavoin se tarkoittaisi… Ja kuitenkin eri asiat tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Jokainen meistä haluaa olla hyvä omalla tavallaan nojaten omiin arvoihimme. Toinen esimerkiksi vapaana, toinen edeten turvallisesti, toinen uuden luojana, toinen heikkouksien korjaajana. Jälkimmäisiä kutsutaan usein laaduntakaajiksi tai kriitikoiksi ja henkilö, joka toimii esimiehenä, tulee saamaan oppia molemmilta.

Omaa toimintaa suunnitellessa auttaa voi kurkistaminen toisen henkilön maailmaan, siellä hetken viettäminen: jos olisin hän ja ajattelisin kuten hän, minulla olisi sama historia, sama tilanne kuin hänellä, olisin toiminut kuten hän – mitä silloin haluaisin kuulla. Ja ehkä kannattaa muistaa, että lopulta me ihmiset olemme kuitenkin aika yksinkertaisia otuksia: meillä on luontainen tarve tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Ja esimiehen huomio on merkittävää! Jos asioita ei oteta puheeksi, mitkä ovat muut vaihtoehdot?

Meillä kaikilla on sisäisiä ääniä. Voimme kuulla niiden ehkä soimaavan kun et osaa, mutta kannattaa kuunnella myös kannustavia ääniä, sisäisiä mentoreitamme. Näitä voivat olla meille läheiset, viisaat ihmiset ja myös kouluttajat, kirjailijat tms. Hyvä profilointijärjestelmä auttaa myös tutkimaan omaa toimintaa ja voimavarojen käyttöä, ja ulkopuolisen henkilön kanssa keskustelu usein suhteuttaa asioita ja auttaa.

Kuopan jälkeen

Voimme olla myös henkilö, joka putosi kerran kuoppaan, joku useammankin kerran. Mutta juuri koska olimme sinne pudonneet ja siellä olleet tiedämme, mitä siellä on ja miten hyvältä voikaan näyttää köysi, jonka avulla kuopasta voi nousta. Ja joku päivä, saamme ehkä itse olla se henkilö, joka laskee ne tikkaat kuoppaan.

Kissa tassuteli tietä pitkin. Pyöreät kivet tuntuivat mukavan lämpöisiltä sen jalkojen alla. Aurinko lämmitti ja matka sujui reippaasti. Se tiesi minne se oli menossa, siitä pitivät huolta tienviitat joita se löysi myös risteyksistä. Yhtäkkiä se tunsi tassussaan pistoksen, auts. Se kurkisti anturaa ja huomasi piikin tassunpohjassa. Kissa kiskaisi piikin pois.

Mutkan takaa häämötti valo, mutta yllättäen kissa olikin saapunut suuren kiven luo, mikä esti sen etenemisen. Kissa katsoi kiveä ja näki sen sammaleisen pinnan. Kissa raapi päätään mitä tehdä. Ryömiä yli kivenkö? Se katsoi kosteaa sammalta ja sitä puistatti. Se tunsi itsensä yhtäkkiä hyvin väsyneeksi ja koska iltakin alkoi hämärtyä, päätti se pysähtyä ja yöpyä kiven luona. Ennen nukahtamistaan kissa näki, miten kiven takaa kajasti valo.

Unessa kissa näki miten pienet otukset liikkuivat metsässä joukkona, kuin mattona eteenpäin ja kuitenkin erilaisina, erivärisinä, toiset loistaen valoa, toiset seuraten. Ne liikkuivat yli kumpujen ja kivien, mäkien ja laaksojen. Kissa heräsi säpsähtäen. Kun se vilkaisi tassunpohjaansa, oli haava jo alkanut parantua. Se kuunteli kiveä. Se heitti repun selkäänsä ja kosketti kiven pintaa. Pinta oli kostea, mutta vaikka tassu kastui, työnsi kissa sen sammalen läpi ja huomasi pinnan epätasaisuuden. Kissa otti tukea ja pääsi ensimmäisen askelen ylöspäin ja samassa se huomasi selkeän reitin eteenpäin.

Jonkin ajan kuluttua kissa katsoi taakseen ja näki miten pieneksi kivi olikaan käynyt. Kissa puhdisti turkkinsa ja jatkoi matkaa. Pieni arpi anturan pohjassa seurasi sen mentorina.

Kirjoittanut Tuula Mikkola, aluepäällikkö

»Tilaa uutiskirjeemme – saat asiantuntijavinkkejä ja tietoa uusista työpaikoista.

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa

Ota meidät seurantaan myös somessa! Saat vinkkejä työnhakuun, tietoa avoimista työpaikoista sekä tuoreimmat kuulumisemme.