Blogi : Johtamisen lyhyt oppimäärä

Talouselämässä oli taannoin erittäin hyvä artikkeli johtamisesta, otsikolla: Johtamisen lyhyt oppimäärä.

”Taannoisessa seminaarissa konsultti Timo Katajamaa esitti oman karkeistetun luokittelunsa, jonka mukaan ihmisiä on kolmea lajia: haaveilijoita, toteuttajia ja kriitikoita. Kun näiden kolmen kyvyt yhdistetään, saadaan toimiva ja innovatiivinen organisaatio.

Näyttää oikein hyvältä powerpointilla esitettynä, mutta miksi tällaisia yhdistelmiä näkee niin vähän organisaatioiden arjessa? Paljon tutummilta kuulostivat konsultin kuvaukset siitä, millaisia ongelmia aiheuttavat vain kahden eri tyypin yhdistelmät.” (Fakta 2/2010)

Aivan, miksi näin?

Ja mitä voisikaan olla jos tuo yhtälö toimisi niinkuin powerpointilla?

Siihen täytyisi käyttää hieman aikaa ja energiaa, mutta todellisuudessa työpaikoilla on paljon tärkeämpää ja kiireellisempää saada työt tehtyä, kuin keskittyä hetkeksi siihen millä tavalla töiden tekeminen tai esim. projektien toteuttaminen voisi olla tulevaisuudessa ja pitkällä tähtäimellä helpompaa ja tuottavampaa.

Disneyn luovuusstrategia perustuu tutkittuun tietoon siitä, että ihmisen menestysstrategiat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: visioija, toteuttaja, laaduntakaaja (positiivinen, neutraali, negatiivinen).

Jokaisessa ihmisessä on nämä kaikki ja kun oikein keskittyvät ja harjoittelevat voidaan olla missä tahansa roolissa ja ajatella kuin rooliin kuuluu.

Mutta jokaisella jokin näistä ominaisuuksista on luontaisesti vahvin. Ja se tulee tietyistä ajattelumalleista ja niiden yhdistelmistä.

Disneyn luovuusstrategia (Walt Disney´s Strategy of Genius) harjoituksena tai toisaalta työryhmänä on erittäin toimivaksi ja tuottavaksi todettu tapa toimia ja se voidaan ottaa helposti käyttöön osaavassa ohjauksessa.

Kirjoittanut:

 

Timo Katajamaa

toimitusjohtaja

  • 0400 232 781
  • [javascript protected email address]
  • LinkedIn
  • Video

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa

Ota meidät seurantaan myös somessa! Saat vinkkejä työnhakuun, tietoa avoimista työpaikoista sekä tuoreimmat kuulumisemme.