Kokemuksia : Aluemyyntipäällikön rekrytointi, Suomen Kuitulevy Oy

Rekrytointi tulossa

Pitkäaikainen aluemyyntipäällikkömme oli jäämässä eläkkeelle. Hänen tehtäväänsä hoitamaan piti löytää uusi tekijä. 

Kun taas kerran ajelin autolla, Solideasta asiakaspalvelija soitti. Hän kertoi, että rekrytointikonsultti Timo Katajamaa haluaisi tulla keskustelemaan rekrytoinnista. Minä sanoin, että jos haluaa keskustella, niin pitäisi keskustella tänään. 

Olimme jo panneet alulle rekrytoinnin. Meillä on ollut yhteistyökumppani hakemassa meille tämän tasoisia työntekijöitä. Olemme myös itse tehneet rekrytointeja ja yhteistyökumppani on tehnyt hakijoille henkilöarviointeja.

Nyt arvioin, että oman työn ohella, kenelläkään meillä ei ollut resursseja alkaa paneutumaan näin vaativaan rekrytointiin. Hakemuksiin vastaaminen ja niiden käsitteleminen on hyvin aikaa vievä ja vaativa tehtävä. Yrityksen kiinnostavaksi tekeminen on myös hyvin tärkeää. Miten hoidetaan viestintä koko prosessin ajan parhaalla mahdollisella tavalla?  Päätimme, että tätä rekrytointia on järkevää hankkia tekemään sellainen henkilö, joka tekee sitä ammatikseen. 

Ja Timo soitti …

Solidean rekrytointikonsultti Timo Katajamaa soitti ja esitteli Solidean rekrytointiprosessin. Omalla kokemuksellani yritin arvioida prosessia ja hänen osaamistansa. Sain myös hyvää palautetta, kun kysyin referenssejä Solidean asiakkailta. Aika nopeasti syntyi päätös, että ruvetaan hommiin. Meillä oli pieni tiimi mukana tässä rekrytoinnissa.

Hakijoita tuli ihan mukavasti

Solidean rekrytointiprosessissa on useampia vaiheita. Mahdollisimman tarkasti kerroimme yrityksestämme ja sen millaiseen tehtävään olemme hakemassa tekijää. Timo teki työpaikkailmoituksen ja pienen hionnan jälkeen se saatiin julkaistavaksi. Timo otti vastaan kaikki hakemukset ja vastasi hakijoille heidän kysymyksiinsä. Saimme runsaasti hakemuksia, joista kolmasosa oli ihan potentiaalia.

Videohaastattelu oli tehokasta

Jatkoon päässeet hakijat saivat vastata videolla heille tehtyihin kysymyksiin. Videohaastattelu oli hyvin rationaalinen tapa haastatella hakijat. Videoiden kysymykset oli tehty taidokkaasti.

Kun oli yhden tai kaksi katsonut niin sen jälkeen ei kysymysvideoita enää tarvinnut katsoa, saattoi katsoa suoraan vain hakijoiden vastaukset. Se säästi aika. Hakijoiden vastaukset olivat kyllä aika paljastavia. Videoita katsomalla selvästi huomasi hakijoiden erot.

Kun ammatikseen tekee rekrytointeja

Olimme Timon kanssa, toisistamme tietämättä, valinneet suurin piirtein samat henkilöt, joiden kanssa prosessia kannattaa jatkaa. Timo varmaan tunnisti aiemmin, kuin minä tai kukaan meidän tiimistämme, hakijoiden ratkaisumyyjän tehtävään sopivia ominaisuuksia. 

Hän, joka tuli valituksi tehtävään, mietitytti meitä hyvin pitkään. Emme heti osanneet nähdä hänen vahvuuksiaan. Timo kannatteli häntä hyvin pitkään mukana prosessissa ja me yritimme mahdollisimman vähän ottaa kantaa tähän asiaan. 

Identity Compass®-soveltuvuustesti tehtiin loppusuoralla oleville hakijoille. Kun tämä soveltuvuustesti tehtiin, jopa me huomasimme, millainen henkilö meille on tähän tehtävään sopivin. 

Tehokas rekrytointiprosessi 

Solidean rekrytointiprosessi oli myös aika nopea. Ensimmäisestä kontaktista meni noin viikko, kun hakuilmoitus oli ulkona. Ottaen huomioon myös sen, että yhteistyötä tehtiin ensimmäistä kertaa. Molemminpuolinen perinpohjainen tiedon käsittely vei oman aikansa. 

Kun hakuaika päättyi, kaikki relevantit hakijat olivat jo tehneet videohaastattelun ja Identity Compass®-soveltuvuustestin. Viimeisenä päivänä vaan odoteltiin, että tuleeko vielä uusia hakemuksia. Loppusuoralla olevat hakijat tekivät vielä esityksen siitä, miten he tulisivat tehtävää hoitamaan. Valittu henkilö teki hirmu hyvän esityksen! 

Kyllä rekrytointi kannattaa tehdä ammattilaisen avulla, johdonmukaisesti ja huolellisesti. Jos valinta tehdään helpoimman tien kautta, niin kyllä rekrytoinnilla on suuri mahdollisuus mennä pieleen. 

Hinta-laatusuhde tässä rekrytoinnissa oli varsin sopiva. Kyllä meillä on vankkumaton uskomus siitä, että tähän tehtävään valittiin oikea henkilö. Sanoin kyllä Timolle, että voi olla, että joskus vielä palaamme asiaan rekrytoinnin merkeissä.

Kaiken kaikkiaan kymppi rekrytointi.”

Solidean rekrytointiprosessi osoitti, kuka on meidän tarpeeseemme oikea valinta.

– Sakari Wallin, toimitusjohtaja, Suomen Kuitulevy Oy 

Suomen Kuitulevy Oy valmistaa Heinolassa korkealaatuisia kotimaisia LEIJONA- puukuitulevyjä mm. rakentamisen ja pakkaamisen tarpeisiin. Ne valmistetaan puhtaasti puusta hyödyntäen lähialueiden puunjalostusteollisuuden sivutuotteita.

Suomen Kuitulevy Oy on valmistanut puukuitukovalevyjä Heinolassa vuodesta 1949 asti. Yrityksen liikevaihtoennuste vuodelle 2022 on lähes 30 miljoonaa euroa, josta viennin osuus on noin 90 %. Yritys työllistää noin 80 henkilöä. Yrityksellä on toimipisteet vahvoilla markkina-alueillaan UK:ssa ja Ruotsissa.

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa

Ota meidät seurantaan myös somessa! Saat vinkkejä työnhakuun, tietoa avoimista työpaikoista sekä tuoreimmat kuulumisemme.