Kokemuksia : Mekaniikka- ja rakennesuunnittelijan rekrytointi, Rostek Oy

Mekaniikka- ja rakennsuunnittelijan rekrytointi

Rekrytoimalla lisäresurssia

Meillä oli jo pidemmän aikaa tunnistettu tarve rekrytointiin. Olemassa olevaan tehtävään tarvittiin lisää resurssia. Rekrytointia oli jo aikaisemmin kokeiltu, mutta lopulta se oli lykätty myöhemmin tehtäväksi. Nyt hetki oli sopiva.

Tehdäänkö itse vai käytetäänkö ulkopuolista apua?

Rekrytoinneissa olemme käyttäneet ulkopuolista apua ja rekrytoineet myös itse. Olemme tehneet kahden tyyppistä rekrytointia. On haettu nuorempaa alan henkilöstö suoraan koulun penkiltä ja kokeneempaa henkilöstöä, heitä, jotka ovat, tai ovat olleet alan töissä. Toinen syy käyttää ulkopuolista on puhtaasti ajan käyttö. Rekrytointi vaatii osaamisen lisäksi myös aikaa.  Nyt ajatuksena oli, että partnerin avulla löydämme ihmisiä, jotka ovat ns. passiivisia työnhakijoita. 

Enemmän tukea henkilövalintaan

Olimme yhteydessä useampaan rekryfirmaan. Aikaisemmin olemme käyttäneet hieman erilaista palvelua. Sellaista, jossa on pieni maksu hakuprosessista ja valintaan liittyvä konsultointi on pienemmässä roolissa. Valintaan ei ole ollut niinkään apua. Nyt päätimme käyttää yritystä, jossa saadaan enemmän tukea henkilövalintaan. Solidean palvelu vaikutti erilaiselta ja sitä haluttiin testata. Timo toimi myyjänä hyvin. Jo tarjousvaiheessa, ennen sopimuksen tekoa, saatiin tukea rekrytointiin. Meille valittavan henkilön sitoutuminen on isossa roolissa. Hävitään paljon, jos rekrytoitu henkilö lähtee pois juuri silloin kun hän on oppinut tehtävän hyvin ja on tuottavimmillaan.  

Paremmin kohdennettuja hakemuksia

Tietysti meille itselle oli selvää, mitä olimme hakemassa, mutta ei ole aivan helppo kuvailla sitä lyhyessä työnhakuilmoituksessa ulkopuolisille. Solidean rekrytointikonsultti Timo Katajamaan oli apuna tarkentamassa hakukriteereitä. Kieltämättä häneltä tuli uusia ideoita. Mielestäni saatiin hyvä hakuprofiili. On erittäin tärkeää, mahdollisimman tarkoin, kartoittaa mitä ollaan hakemassa.

Esimerkiksi hakuilmoituksen titteli voi olla yllättävän tärkeässä roolissa siihen millaisia hakemuksia saadaan. Paremmin mietityllä hakuilmoituksen otsikolla saadaan työnhakua kohdennettua paremmin. 

Palkka työpaikkailmoitukseen

Timo laati työpaikkailmoituksen. Se oli simppeli, lyhyt ilmoitus, joka oli mielestäni hyvä. Sitä mietittiin, laitetaanko palkka mukaan ilmoitukseen?  Yhdessä siitä keskusteltiin, ja palkkahaarukka päätettiin siihen laittaa. Ilmoituksen laadinta ja hakukanavien valinta oli kohtu vaivatonta meille. Linkedinin kautta markkinoimme paikka myös itse.

Enemmän potentiaalisia hakijoita

Oli hyvä, kun Timo teki joitakin kontaktointeja henkilöihin, joilta saatiin feedbackia työpaikan houkuttelevuudesta. He eivät olleet ihmisiä, jotka varsinaisesti hakivat työpaikkaa vaan heiltä saatiin tietoa siitä, miten he tähän hakemukseen suhtautuvat. 

Timo käsitteli hakemukset ja sitten niistä juteltiin. Alussa jo sovittiin, että meikäläisen pöydälle päätyy mahdollisimman vähän hakemuksia. Olisin kyllä toivonut enemmän potentiaalisia hakijoitaTiesimme kyllä, että juuri tällä hetkellä työntekijöistä on kova kysyntä. Timon kanssa kyllä käytiin asiaa läpi. Koska kilpailutilanne työnhakijoista on kova, olisi varmaan vieläkin tarkemmin pitänyt miettiä miten erotumme muiden työnantajien joukosta.

Videot

Hakijat vastasivat videolla heille tehtyihin kysymyksiin. Siitä saatiin paljon lisäarvoa. Timon kanssa keskusteltiin siitä, että hakijoissa voi olla introvertteja, superhyviä tyyppejä ja he voivat jäädä ujouden vuoksi sivuun. Tämä asia pyrittiin ottamaan huomioon heidän kohdalla, jotka eivät videoita halunneet tehdä

Soveltuvuustesti

Testin tulkinta on ammattilaisen tehtävä. Se on varmasti tarkoituskin, koska siitä hänelle maksetaankin. Testillä on kyllä hyvä lisäarvo. Testin avulla hakija kertoo sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä haastattelussa tule niin selvästi ilmi.

Hinta

Rekrytointitakuu ja se miten se on järjestetty on hyvä asia. Muihin konsultoiviin yrityksiin hintaero ei ole kovin iso. Meidän kokoisellemme yritykselle hinta on kyllä kallis ja se panee harkitsemaan, että rekrytointi tehdään itse.

Tähän mennessä vaikuttaa hyvältä

Nyt ollaan tyytyväisiä, kun uusi henkilö on töissä. Hänen kanssa on jo hoidettu projekteja eteenpäin ja oppia tulee koko ajan lisää. Tässä tapauksessa rekrytoidun rooli on sellainen, että hän tarvitsee suhteellisen pitkän perehdytysajan. Haimme sellaista henkilöä, joka tekee tätä pitkään ja sen puolesta rekrytoitu vaikuttaa hyvin potentiaaliselta henkilöltä. Sitoutumispuoli vaikuttaisi olevan kunnossa.

Esa Jouhten, toimitusjohtaja, Rostek Oy
Olemme mielellämme hoitamassa myös Teidänkin rekrytoinnit. Pyydä tarjous.

Timo Katajamaa

toimitusjohtaja

  • 0400 232 781
  • [javascript protected email address]
  • LinkedIn
  • Video

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa

Ota meidät seurantaan myös somessa! Saat vinkkejä työnhakuun, tietoa avoimista työpaikoista sekä tuoreimmat kuulumisemme.