Blogi : Kerran toimitusjohtaja – aina toimitusjohtaja


Mitä sinun kannattaa tietää ennen kuin tartut siihen ensimmäiseen tj-tarjoukseen – ja mitä tehdä, jos tehtävä ei ollutkaan sinun juttusi.

Kun sanot ”kyllä” toimitusjohtajan tehtävälle, sanot kyllä paljon suuremmalle asialle kuin yhdelle työpaikalle. Sanot kyllä sille, että sinut tunnetaan siitä hetkestä eteenpäin toimitusjohtajana – myös silloin, kun et enää ole sitä. CV:hen jää merkintä, jota ei pyyhitä pois.

Kerran toimitusjohtaja, aina toimitusjohtaja.

Tämä on totuus, jota harvoin sanotaan ääneen, kun uran alkuvaiheessa oleva lupaava osaaja miettii ensimmäistä tj-pestiään. Innostus on kova, mahdollisuus houkutteleva, ja hallituksen puheenjohtaja vakuuttaa, että juuri sinä olet oikea henkilö. Kaikki tämä voi olla totta. Mutta on hyvä ymmärtää myös se toinen puoli.

Rooli, josta ei ole helppoa paluuta

Kuvitellaan tilanne: sinut valitaan ensimmäistä kertaa toimitusjohtajaksi. Innostut, tartut haasteeseen ja annat kaikkesi. Sitten huomaat, että tehtävä juuri tuossa organisaatiossa, tuolla hetkellä, tuolla omistajapohjalla tai tuossa markkinatilanteessa ei ollutkaan sinulle oikea valinta.

Syitä voi olla monia:

Ja tässä tulee se karu totuus: saatat jäädä tuon roolin vangiksi.

Mitä rekrytoiva esimies ajattelee?

Kun seuraavan kerran haet alemman tason tehtävää – kenties operatiivista johtajan pestiä, myyntipäällikön paikkaa tai asiantuntijaroolia, jossa aidosti viihtyisit – rekrytoiva esimies katsoo CV:täsi ja alkaa esittää kysymyksiä itselleen:

”Eikö hän onnistunut toimitusjohtajana?
Onko hän epäonnistuja?”
”Jos hän ei pärjännyt siellä, miten pärjäisi täällä?”
”Mitä hänessä on epäilyttävää, kun hän hakee nyt alempaa tehtävää?”
”Tuleeko hän tänne vain väliaikaisesti, kunnes seuraava tj-paikka aukeaa?”

Nämä kysymykset eivät ole reiluja, mutta ne ovat todellisia. Ne kulkevat rekrytoijien mielessä, vaikka niitä ei sanota ääneen. Merkintä toimitusjohtajuudesta CV:ssä voi todella heikentää mahdollisuuksiasi alemman tason rekrytoinneissa – ei siksi, että olisit huonompi hakija, vaan siksi, että se herättää epäilyksiä, joita on vaikea hälventää yhdessä haastattelussa.

Miksi näin käy?

Suomalainen työelämä on edelleen yllättävän hierarkkinen paluusuunnaltaan. Ylöspäin liikkuminen on urakehitystä, alaspäin liikkuminen tulkitaan helposti epäonnistumiseksi – vaikka kyse olisi täysin harkitusta valinnasta, elämäntilanteen muutoksesta tai halusta tehdä työtä, joka oikeasti sytyttää.

Toimitusjohtajan titteli on niin latautunut, että se värjää kaiken mitä sen jälkeen tapahtuu.

Rekrytoiva esimies saattaa myös miettiä omaa asemaansa: 

”Tuleeko tämä ihminen kyseenalaistamaan minun johtamiseni? Osaanko johtaa entistä toimitusjohtajaa?”

Näin syntyy tilanne, jossa kokemus, jonka pitäisi olla vahvuus, muuttuukin painolastiksi.

Mutta – älä anna tämän pysäyttää sinua!!!

Jokainen toimitusjohtaja on joskus ollut ensimmäistä kertaa toimitusjohtaja. Ja jokaisen kohdalla joku on tehnyt sen rohkean päätöksen, että antaa mahdollisuuden. Ilman ensimmäisiä kertoja ei olisi kokeneita johtajia. Ilman ensimmäisiä valintoja ei olisi niitä onnistumistarinoita, joita luemme lehdistä.

Osa rekrytoijista näkee toimitusjohtajakokemuksen selkeänä meriittinä myös alempiin tehtäviin haettaessa. He ymmärtävät, että:

Jos yrityksen johtaminen aidosti kiinnostaa, sitä kannattaa kokeilla. Vain kokeilemalla saat tietää, mihin pystyt kokonaisvastuussa. Vain kokeilemalla tulet joko toimitusjohtajaksi ammatiltasi tai opit itsestäsi jotain, mitä et olisi muuten oppinut.

Tee valinta tietoisena

Toimitusjohtajaksi ryhtyminen on isompi valinta kuin ehkä ymmärrätkään sillä hetkellä, kun tilaissus osuu eteesi. Se on valinta, joka seuraa mukanasi loppu-uran ajan – hyvässä ja pahassa. Se voi avata ovia, ja se voi sulkea niitä.

Tiedosta, että astut ovesta, jonka takaisin sulkeminen ei ole helppoa. Ja jos huomaat myöhemmin, että haluat toisenlaisen uran, ole valmis kertomaan tarinasi rehellisesti ja itsevarmasti. Sinä tiedät parhaiten, miksi teit ne valinnat jotka teit.

Ura ei ole tikapuut. Se on maasto.

Valintoja siinä maastossa kannattaa tehdä avoimin silmin.

Onnistunut tj-rekrytointi hyödyttää sekä yritystä että valittua henkilöä.
Juuri siksi, että toimitusjohtajan tehtävä on itseään suurempi valinta – niin hakijalle kuin yrityksellekin – rekrytoinnin onnistumisella on valtava merkitys.

Väärä valinta on kallis kaikille osapuolille: yritykselle taloudellisesti, valitulle henkilölle koko loppu-uran kannalta.

Solidea Oy:n takuurekry-prosessi toimii hyvin myös toimitusjohtajan rekrytoinneissa. 

Huolellinen prosessi varmistaa, että sekä yrityksen että hakijan tarpeet, tavoitteet ja arvot kohtaavat. Näin rekrytointi ei jää yhden hyvän myyntipuheen varaan, vaan pohjautuu aitoon yhteensopivuuteen.

Ota yhteyttä – keskustellaan luottamuksellisesti
Oletpa sitten rekrytoimassa toimitusjohtajaa tai pohtimassa itse tj-uran seuraavaa askelta, kannattaa varmistaa, että valinta tehdään huolella.

Soita ja jutellaan luottamuksellisesti.

Timo Katajamaa

toimitusjohtaja

  • 0400 232 781
  • [javascript protected email address]
  • LinkedIn
  • Video

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa

Ota meidät seurantaan myös somessa! Saat vinkkejä työnhakuun, tietoa avoimista työpaikoista sekä tuoreimmat kuulumisemme.