Blogi : 3 asiaa – mitä se rekryturva oikein tarkoittaa?

Onnistuneeseen rekrytointiin tarvitaan aina luottamusta ja hyvää vuorovaikutusta. Jälkimmäistä ei korvaa mikään, ei edes asiantuntijuus, mutta ilman asiantuntijuutta hyvä vuorovaikutuskin menettää merkityksensä ollaan sitten tekemisessä päämiehen tai hakijoiden kanssa. Ja luottamusta punnitaan kun ”käsistä” lähtee henkilö jolle voi antaa takuun. Entä mistä syntyy luottamus kandidaattiin: hyvistä työkaluista, kokemuksesta, osaamisesta, mutta ennen kaikkea tiedosta, tiedosta ja tiedosta ja oikeasta määrästä intuitiota – joka sekin on tiedon lähde.

Rekrytointikonsulttina kuulee usein kysymyksen mitä se rekryturva oikein tarkoittaa?

Se on

Eli jos suosittelemamme työntekijä osoittautuu neljän kuukauden aikana sopimattomaksi tehtävään haemme uuden työntekijän veloituksetta.

Helposti sanottu, mutta – miten tehdä rekrytoinnista oikeasti kestävää?
Ja yrittäjänä kun mitään turvaa ei ole. Olet vain sinä, työsi ja yhteisöt. Ja vaihtoehdot tehdä asioita monin eri tavoin. Kuten elämässä yleensäkin! Ja koska kuitenkin päädyt johonkin toimintatapaan sinulla on jotain josta aina pidät kiinni, asiat jotka ovat sinulle tärkeitä.

Itse varaan aina reilusti aikaa alkukartoitukseen koska siitä kaikki saa alkunsa ja siinä saadaan tieto jonka avulla matka jatkuu. Olen kuin se taksinkuljettaja, joka tarvitsee tiedon minne mennään, mitä päätepisteestä halutaan löytää. Eli mm. mihin tilanteeseen henkilö palkataan, millaisia asioita hänen tulee saada aikaan, millaisia ongelmia hän tulee ratkaisemaan, mitkä tulevat olemaan kaikkein haasteellisimmat tilanteet joita hän tulee kohtaamaan, millä tavalla hänen halutaan toimivan ym. Ajatukset rekrytoinnista ja palkattavan henkilön tehtävästä usein selkeytyvät keskustelun aikana. Ja koko ajan konsulttina miettii miten löytää ja saa juuri ne oikeat ihmiset kiinnostumaan tehtävästä. Hyvä alkukartoituksen ilmapiiri, oikeat kysymykset, riittävä aika ja tilannetta mahdollisimman hyvin kuvaavat vastaukset turvaavat alkuhaastattelun onnistumista samoin kuin luonnollisesti oikeiden ihmisten läsnäolo. Koska voisihan olla niinkin, että asiat muuttuisivat alkukartoituksen jälkeen ilman että konsultti siitä tietäisi ja näin voisi taksi ajaa väärään kohteeseen.

Entä miksi myös minä tätä työtä teen?
Kyllähän kaikkein eniten innostaa rekrytoinnin seurantatilaisuuden tyytyväinen päämies ja innostunut ihminen joka on saanut hyvän, hänelle sopivan työpaikan. Ja menestyvä yritys!

Entä mitä se on, että haluaa tehdä asiat kerralla kunnolla. Onko se hyvän tulevan rakentamista ihmisille, onko se omaa turvallisuushakuisuutta, onko se sitä, että myös jatkossa haluat tehdä tätä työtä tämän yrityksen ja näiden ihmisten kanssa? Monia asioita. Totta kuitenkin, että kotona opetettiin, että jos jotain teet tee se kunnolla. Joku on joskus sanonut, että hyvä konsultti on kuin ylimääräinen pelaaja joukkueessa. Varmaan niin onkin ja silloin myös konsultin on koettava yrityksen arvot tärkeiksi itselleen.

Kirjoittaja:

 

Tuula Mikkola

rekrytointikonsultti, aluepäällikkö, Pohjois-Suomi

  • 040 546 9123
  • [javascript protected email address]
  • LinkedIn
  • Video

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa

Ota meidät seurantaan myös somessa! Saat vinkkejä työnhakuun, tietoa avoimista työpaikoista sekä tuoreimmat kuulumisemme.