Blogi : Käyttöinsinöörin rekrytointi, Valutec Oy

Edellinen rekrytointi tehtiin itse, kun tiedettiin pari hakijaa, jotka olivat kiinnostuneita meistä. Ulkopuoleta, ikään kuin tuntemattomista vesistä, ei silloin tarvinnut lähteä hakemaan ihmisiä.

Ei ole ollut tarvetta etsiä uutta rekrytointikumppania

Meille tuli tarve yhdelle henkilölle eli sellainen must-tilanne. 

Solidea rekrytoinkonsultti Timo Katajamaa oli tuttu jo parista aiemmista hänen meille tekemistä rekrytoinneista. Yhteistyö Timon kanssa on sujunut hyvin. On aina toimittu tilanteen mukaan ja kun tuli rekrytointitarve oli helppo kääntyä Solidean ja Timon puoleen.

Solidean rekrytointiprosessi on tehokas. Kun me olemme pienehkö organisaatio niin toivomme, että yhteyshenkilö on helposti saavutettavissa. Ei ole ollut tarvetta etsiä uutta rekrytointikumppania.

Olemme erittäin tyytyväisiä

Nyt valittu henkilö vaikuttaa hyvältä ja motivoituneelta, meille sopivalta. Me etsittiin tietynlaista koulutustaustaa ja osaamista, mutta myös tietynlaista ryhmään hyvin sujahtavaa henkilöä. Työssä oppii kyllä lisää kunhan motivaatio on kunnossa. Hän vaikuttaa edelleen hyvin lupaavalta. Olemme erittäin tyytyväisiä.

Nyt meillä on täysi miehitys päällä, mutta koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

– Mikko Pitkänen, toimitusjohtaja, Valutec Oy

VALUTEC OY

Puuta halutaan käyttää yhä enemmän. Siksi Valutec on olemassa. Olemme lähes 100 vuoden ajan yhdistäneet pohjoismaisen puutavarankuivausosaamisen asiakkaiden vaatimusten täyttämiseen. Haluamme nostaa lisäarvoa tuottavan puutavarankuivauksen ja älykkäät ohjausjärjestelmät täysin uudelle tasolle.

Valutec Group AB, jonka pääkonttori on Skellefteåssa, on Addtech Group AB:n omistuksessa oleva konserni, joka omistaa seuraavat tytäryhtiöt: Valutec AB, Skellefteå, Valutec Oy Riihimäellä Suomessa, LLC Valutec Pietarissa Venäjällä ja Valutec Wood Drying Inc Vancouverissa Kanadassa.

Kaiken kaikkiaan konsernilla on markkinoiden laajin tuotevalikoima, joka pohjautuu ruotsalaiseen ja suomalaiseen puutavaran kuivauksen osaamiseen. Olemme toimittaneet yli 4 000 puutavarakuivaamoa ja siten olemme Euroopan johtava yritys tällä alalla.

Valutec tekee yhteistyötä ammattitaitoisten kumppaneiden ja erikoistuneiden laitetoimittajien kanssa niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Valutec Group AB on Pohjoismaiden johtava puutavarakuivaamojen toimittaja ja yksi Euroopan johtavia puutavarakuivaamojen toimittajia. Konsernin vuotuinen liikevaihto on 55 miljoonaa euroa.

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa

Ota meidät seurantaan myös somessa! Saat vinkkejä työnhakuun, tietoa avoimista työpaikoista sekä tuoreimmat kuulumisemme.