Blogi : Myyntipäällikön rekrytointi, Turvata Oy
”Solidean rekrytointiprosessi on hyvin sujuva alusta loppuun.”
Rekrytoinnin tarve ja kumppanin valinta
Miellä oli selkeästi liian vähän henkilökuntaa myynnin alueella. Työnkuvia muuttamalla ei enää pystytty tekemään kaikkia tarvittavia tehtäviä. Tarvittiin lisää työvoimaa.
Olemme tehneet rekrytointeja itsekin, mutta vaativampiin hakuihin on käytetty ulkopuolista apua. Olemme jo pitkään tehneet yhteistyötä Solidean rekrytointikonsultti Timo Katajamaan kanssa. Nyt kun tuli tämä rekrytointi niin todettiin, että on syytä ottaa Timo mukaan heti alusta.
Rekrytoinnin eteneminen ja hakijoiden määrä
Rekrytointi sujui oikein mukavasti. Hakijoita ei ollut ihan valtavaa määrää, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Ja yksi vaan tarvittiin. Ainahan sitä toivoo, että hakijoita olisi runsaasti, jotta olisi massaa mistä valita, mutta samaan aikaa tiedetään, että meidän alamme on vähän erikoinen, että tulijoita ei ole niin valtavasti.
Timolta sain tiedon hakijoista sähköisen järjestelmän kautta. Järjestelmässä oli kaikki tiedot hakijoista. Mukana oli myös videoita joissa hakijat vastasivat heille tehtyihin kysymyksiin. Se on ihan toimiva juttu.
Loppusuoralla oli kolme ihan potentiaalia ehdokasta, joka on ihan mukava määrä. Valittu henkilö on vastannut hyvin sitä mielikuvaa joka hakuprosessin aikana tuli. Uusi henkilö toi paljon kaivattua helpotusta työtehtäviin.
Rekrytoinnin seuranta
Muutama kuukausi rekrytoinnin jälkeen tehtiin vielä Solidean rekrytointiin kuuluva seurantaprosessi, jossa kartoitetaan sitä, miten rekrytointi on sujunut. Olimme kaikki osapuolet ihan tyytyväisiä tilanteeseen. Joten hyvältä näyttää.
Solidean rekrytointiprosessi on hyvin sujuva alusta loppuun.
– Mika Nilsson, toimitusjohtaja, Turvata Oy
Turvanasi-ketjuun kuuluu lähes neljäkymmentä liikettä ympäri Suomen. Liikkeet palvelevat yrityksiä ja yksityisiä ihmisiä kaikissa paloturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Turvanasi-liikkeen valikoimaan kuuluu erilaisia sammuttimia, peitteitä, poistumismerkintäkylttejä, opasteita sekä muita paloturvallisuustuotteita.
Palvelemme pelastuslaitoksia, palokuntia ja muita alan ammattilaisia, jotka vaativat palvelua ja tietoa parhaista palo- ja pelastusalan varusteista ja kalustoista. Palokamu-liikkeet ovat tunnettuja luotettavuudestaan ja asiantuntemuksestaan.
Toimitamme teollisuudelle, viranomaisille sekä palo- ja pelastuslaitoksille maailman johtavia kaasun- ja säteilynmittauslaitteita ja -järjestelmiä.
Kaikki toimintamme perustuu kokonaisvaltaiseen palveluun. Se lähtee asiakkaan tarpeen ymmärtämisestä, hänen tarpeitaan parhaiten palvelevan laiteratkaisun toimittamisesta, opastuksesta ja koulutuksesta, koko elinkaaren kattavasta huollosta sekä konsultoinnista. Tavoitteenamme on varmistaa, että asiakkaan toiminta on laadukasta ja katkeamatonta.
www.turvata.fi